|
|
Kirjaesittelyt |
|---|
"Mä luen just nyt ihan mieletöntä kirjaa, se kertoo sellaisesta tytöstä, joka pääsee uniensa kautta kurkistamaan toisten ihmisten ajatuksiin...." Entä sinä? Minkä kirjan sinä luit viimeksi? Millainen se oli? Hyvä vai huono? Ja miksi hyvä tai miksi huono? Minkä kirjan haluaisit kaikkien lukevan? Oletko lukenut jonkun kirjan monta kertaa? Tuo oma kirjasuosikkisi toisten tietoon! |
Salapoliisi Dino Saurus
(Salla 7v., Alankomaat)
Tämän sadun on kirjoittanut James Skofield, kuvittanut R. W. Alley ja suomennettu Sirkka Kurki-Suonio. Siinä on kolme tarinaa. Ensimmäisen sadun nimi on Kadonneen hatun tapaus. Seuraavan tarinan nimi on Vinkuvan kengän tapaus ja viimeinen on Yöpartiossa. Minun paras satu oli Kadonneen hatun tapaus.
|
Ella ja kaverit
(Henna 10v., Alankomaat)
Kirjan nimi on Ella ja kaverit. Kirjan on kirjoittanut Timo Parvela. Kirjan henkilöt ovat Ella, opettaja, Ellan kaverit ja opettajan vaimo. Kirjassa on kolme eri satua. Ensimmäisen sadun nimi on Ella ja kiristäjä. Tässä sadussa Ellan opettaja menee naimisiin. Seuraava satu on Ella teatterissa. Siinä Ellan luokalla on joulukuvaelma, mutta se meneekin ihan pieleen. Kolmas satu on nimeltään Ella luokkaretkellä. Siinä sadussa Ella lähtee hänen luokan kanssa luokkaretkelle. Luokkaretkellä he käyvät syömässä, museossa ja eläintarhassa. Minä tykkäsin eniten Ella luokkaretkellä -sadusta, koska se oli pitkä ja siinä oli paljon enemmän tapahtumia kuin muissa saduissa. Tylsin satu oli mielestäni Ella teatterissa, koska se oli lyhyt ja siinä ei tapahtunut muuta kuin joulukuvaelma. Suosittelen kirjaa kaiken ikäisille.
|
Kapteeni Sutiparran aarre
(Kenneth 9v., Alankomaat)
Tämän kirjan nimi on Kapteeni Sutiparran aarre. Kirjan kirjoittaja on Harri István Mäki. Se kertoo Sannista, Lindasta, Armaksesta, Pennistä, Tuomaksesta ja Hortensia-tädistä. He löytävät aarrekartan salaluukusta ja lähtevät etsimään Kapteeni Sutiparran aarretta! Suosittelen 7 - 12-vuotiaille.
|
|
© kuva: www.bonniercarlsen.se
Kirjailijat Tiina ja Sinikka Nopola
TARINADUO NOPOLA
Natalie Richter (18) & Johanna Sorsakivi (16), Berliinin suomalainen kielikoulu
Natalie & Johanna:
Miksi kirjoitatte kahdestaan, sehän on aika harvinaista?
Sinkka Nopola:
Mä kirjoitan myös aikuisille yksin, oon tehny seitsemän aikuisten kirjaa. Tiina kirjoittaa Siiri-kuvakirjoja yksin. Eli me kumpikin kirjoitetaan myös yksin.
Mutta me ollaan luotu sellainen tietty soundi, se on vähän niin kuin lauluduo. Soundi ei synny, jos me tehdään Risto Räppääjä tai Heinähättu ja Vilttitossu -kirjoja yksin. Se syntyy siinä, kun me tehdään kirjoja puhumalla ja kahdestaan. Me päästään tietynlaiseen humoristiseen tunnelmaan, saadaan hauska fiilis aikaan siinä tehdessämme. Me kirjoitetaan puhumalla, joka lause hiotaan yhdessä. Ne on aika näytelmällisiä. Sen takia niitä pystyykin tekemään kahdestaan, kun me puhutaan ja vaihdetaan fyysistä kirjoittajaa.
Miten kirjoitatte kahdestaan?
Nykyisin me tehdään Tiinan luona töitä, koska hänen tyttärensä tulee koulusta aikaisemmin kuin minun poikani, joka on jo 16. Hänen tyttärensä on 10. Sen takia on kivaa, kun Tiina on kotona, kun tytär tulee koulusta. Me istutaan tosiaan tietokoneen ääressä vieretysten, niin kuin ollaan istuttu jo 17 vuotta.
Se on vain osa meidän töistä, osa vuodesta me tehdään kumpikin omia töitämme. (Nauraa.) Kuulostaako omituiselta? Ja meille ei tule riitaa, me ollaan aika sopuisia, meillä on aika samanlainen huumori ja kielentaju.
Meidän seuraava kysymys olisikin ollut, tuleeko teille koskaan riitaa mistään kohdasta.
(Nauraa.) No, mä voin kertoa esimerkin. Kerran tuli hirveä riita, kun me oltiin keksitty kirjaan Risto Räppääjä ja kauhea makkara sivuhenkilö Reino Rubinstein. Me oltiin juuri keksitty nimi, kun mä sanoin: "Kuinka mä noin kivan nimen keksinkin!" Sitten Tiina sanoi: "Minähän sen keksin!" Hirveä huutoriita alkoi. "Minä se olin! Minä se olin!" Ja nyt ei tänäänkään tiedetä, kumpi se oli. Meidän työskentely on niin yhdentynyt, että ei muisteta. Mutta meidän riidat menevät aika pian ohi. Kyllä mä huusin: "Mä en enää koskaan tee tommosen höperön kanssa ainuttakaan kirjaa!" Me oltiin suutuksissa 15 minuuttia, sitten me sovittiin taas. Mutta ehkä toinen keksi nimen Reino ja toinen Rubinstein.
Mistä tulevat aiheet ja henkilöt, onko niillä esikuvia?
Kyllä Risto Räppääjällä on esikuva eli mun poikani, joka on kohta 17. Ristohan rummuttaa, ja mun poikani alkoi koota rummustoja jo kaksi ja puolivuotiaana ämpäreistä ja vadeista ja rummutti niitä kauhoilla ja ties millä vispilöillä. Ja Heinähatussa ja Vilttitossussa on hiukan meitä lapsena.
Mutta kyllä ne kirjat enimmäkseen ovat keksittyjä. On hauskinta kirjoittaa, kun voi kuvitella. Se on itsellekin seikkailu se kirjoittaminen, kun ei tiedä, mihin törmää seuraavassa kadunkulmassa. Usein on aika tylsää siirtää tosielämässä tapahtuneita asioita kirjaan. Kirjailijan työ on kuvittelua, ja se on se, mikä tekee kirjailijan työn hauskaksi ja mielenkiintoiseksi. Mutta kyllä joillakin meidän hahmoilla, ei tosin kaikilla, on sellaisia löyhiä esikuvia tosielämässä.
Oliko teillä lapsena tai nuorena paljon tekemistä kirjojen kans-sa?
Kyllä meillä jonkin verran oli, mutta ei me oltu kovia lukutoukkia kumpikaan. Me oltiin sillä tavalla hauska perhe, että isä kertoi meille satuja muun muassa mustalaispojasta, joka seikkaili Tampereen Pispalassa (nauraa), hirveän villi jatkokertomus Romaanipojan seikkailut. Kyllä me luettiin jonkin verran Astrid Lindgrenin Marikki-kirjoja ja Se pikkuinen Lotta ja Melukylän lapset. Me luettiin suomalaisiakin kirjoja, mutta se oli tärkeintä, että isä kertoi meille satuja. Ja sitten piirreltiin myös pal-jon vanhempien kanssa. Se oli aika elävää ja näytelmällistä se elämä. Moni on varmaan lukenut enemmänkin.
Sinikka ja Tiina Nopolan lastenkirjoja
Heinähattu ja Vilttitossu, 1989
Heinähattu, Vilttitossu ja vauva, 1990
Heinähattu, Vilttitossu ja vaari, 1991
Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa, 1992
Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä, 1993
Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa, 1995
Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa, 1997
Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö, 1999
Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset, 2001
Heinähattu, Vilttitossu ja tanssiva konstaapeli, 2003
Heinähattu, Vilttitossu ja kielletty kampela, 2005
Hetki lyö, Risto Räppääjä, 1997
Risto Räppääjä ja kauhea makkara, 1998
Risto Räppääjä ja Nuudelipää, 2000
Risto Räppääjä ja pakastaja-Elvi, 2001
Risto Räppääjä ja komea Kullervo, 2002
Risto Räppääjä ja sitkeä finni, 2003
Risto Räppääjä ja Hilpuri Tilli, 2004
Siiri ja kolme Ottoa, 2002
Siiri ja yläkerran Onni, 2003
Siiri ja sotkuinen Kerttu, 2004
Siiri ja kamala possu, 2005
Miten kehittelitte Risto Räppääjä -musikaalia?
Tiina Nopola:
Me kirjoitettiin ensin Risto Räppääjä ja Pakastaja-Elvi -kirjasta näytelmän käsikirjoitus. Sen sävelsi Iiro Rantala. Musikaalin esitti teatteri-oopperaseurue Kapsäkki, joka tilasi sen meiltä. Se tehtiin Helsingin kaupunginteatteriin, niin että me oltiin aina harjoituksissa mukana, samoin Iiro, koska hän säveltää mielellään paikan päällä. Hän sävelsi kaupunginteatterin studiossa, ja koko työryhmä oli siellä teatterissa harjoittelemassa. Iiro tuli uuden sävellyksen kanssa flyygelin ääreeen ja alkoi soittaa ja laulaa sitä. Me ruvettiin tapailemaan sitä laulua kaikki yhdessä, jopa me kirjoittajat oltiin sii-nä mukana. Ohjaaja Milko Lehto siirsi siinä samalla sen kohtauksen näyttämölle.
Musikaali siis tehtiin tämmöisenä ihan ihmeellisenä yhteistyönä, joka oli ihan poikkeuksellista. Se oli ihan valtavan hieno juttu kaiken kaikkiaan. Ei se varmaan ai-na tapahdu tällä tavalla. Koska tämä oli pieni teatteriryhmä, se oli mahdollista.
Aiotteko taas tehdä jotain musikaalijuttuja?
Me ollaan tehty Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoista kaksi musiikkinäytelmää, joissa on molemmissa Iiro Rantalan musiikki. Ne ovat Heinähattu ja Vilttitossu ja Rubinsin veljekset sekä Heinähattu ja Vilttitossu ja Littoisten riiviö. Ne kiertävät Suomessa aika monessakin kaupungissa, ja harrastajateatteritkin ovat niitä esittäneet. Nyt me ollaan tekemässä Heinähattu ja Vilttitossu -musikaalia Tampereelle. Sitä siis ei ole vielä teh-ty, se on tulollaan.
Mutta se on hirveän kivaa työtä. Sitä me hirveän mielellään tehdään ja toivotaan, että Iiro Rantalan kanssa yhteistyö jatkuu. On kivaa tehdä sellaisten ihmisten kanssa töitä, joiden kanssa työ sujuu ja jotka tuntevat sen maailman. Se on myös helpompaa, kun tietää ja tuntee ne ihmiset ja tuntee Iiro Rantalan musiikin, joka kolahtaa meille. Hänhän on klassinen muusikko ja ihan loistava säveltäjä.
Kiitos haastattelusta!
|
Kesäkirjoja:
Astrid Lindgren: Saariston lapset. Lapsuuteni kesäkirja, joka on
kulkenut mukana kolmekymmentäviisi vuotta. " Menepä Tukholmassa
jonakin kesäaamuna Strandsvägenin satamaan katsomaan, onko siellä
pieni valkea saaristolaiva, jonka nimi on >> Saltkråkan 1 >>. Jos se
on siellä, astu vain laivaan...". Kun lapsena luin tämän kirjan en
voinut koskaan kuvitella, että joskus elämässäni asun saaristossa ja
kuljen kotiin lautalla, samanlaisella kuin Saltkråkan 1. Lapsena minä
luulin, että Lindgrenin saaristo on mielikuvituksen tuotetta, ettei
sellaista oikeasti olekaan. On sittenkin. Ja minä saan asua siellä!
Saariston lapset on täydellinen kesäkirja, sen sivuilla kimmeltää
merenselkä, juoksevat lapset, kirkuvat lokit, natisee laiturin harmaa
lauta. Saariston lapset on kaunis, hauska ja haikea. Tämä kirja
aloittaa kesän parhaalla mahdollisella tavalla.
Marjatta Kurenniemi: Onneli ja Anneli. Parhaat ystävät, jotka
saavat oman pienen talon ihanalta Rouva Ruusupuulta. Minä ajelin
pyörällä ympäri Iisalmea etsimässä samanlaista pientä taloa ihan
portin takana. Onnelia ja Annelia leikittiin viikkokausia yhteen
pötköön, monen vuoden ajan. Tehtiin Vaaksanheimojen perheelle
tulitikkulaatikoihin huoneistot. Onnelin ja Annelin talo on niin
herkullisesti kuvattu, että voittaa mennen tullen sisustuslehtien
upeimmatkin reportaasit.
Jacqueline Wilson: Kuin kaksi marjaa. Löysin Jaqueline Wilsonin
viime kesänä, elokuussa, Hiittisten Sanataideleirillä kun ystäväni
Tiiti ja Tuutikki suosittelivat tätä nimenomaista kirjaa. Tv 1:ssä
meni juuri silloin yhdessä Sirpa Hyttisen kanssa kirjoittamani
tv-sarja Sisaret ja Wilsonin kirja jatkoi teeman käsittelyä. Ahmin sen
yhdeltä istumalta, itkinkin vähän. Tyttärenikin(18 v) luki sen ja
piti. Talven aikana olen lukenut muut Wilsonit, viimeksi jo toiseen
kertaan Tatuoidun äidin. Nyt palaan lähtöruutuun ja luen Kuin kaksi
marjaa uudelleen. Kuin kaksi marjaa kertoo sisaruksista, kaksosista,
ja heidän erityisestä suhteestaan. Perhesuhteet kiinnostavat minua,
nehän ovat kuin joku maanalainen metroverkosto perheenjäsenten
välillä. Wilson kirjoittaa perheestä ja sisarista julman tarkasti,
hauskasti ja viiltävästi.
Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut. Todella jännittävä kirja.
Tottuparka pinteessä kuin Bilbo Reppuli! Somersalon vuonna 1919
ilmestynyt fantasiakirjaklassikko osuu ja upottaa edelleen. Tänä
kesänä Mestaritonttua luetaan joka välissä sillä Oulun
kaupunginteatteri on tilannut minulta ja Tuutikikki Toloselta suuren
näyttämön dramatisoinnin tästä suomalaisesta kulttikirjasta. Lavalle
Mestaritonttu astuu talvella 2005. Ne, jotka luulevat, että Harry
Potter oli ensimmäinen näkymättömyysviitan käyttäjä, erehtyvät.
Mestaritonttu käytti näkymättömyysviittaa jo vuonna 1919!
Enid Blyton: Viisikot. Ilmestyneet juuri Tammelta pokkareina, joissa
vanhojen viisikkojen kannet! Todellinen retropaketti. Aloitin heti
kirjasta Viisikko kesälomalla. Luin tämän kirjan ensimmäistä kertaa
vuonna 1971, kun olin yhdeksänvuotias. Ihan häkellyttävää, miten kaikki
tulee mieleen kirjaa lukiessa. Se, miten makasin meidän aitassa,
verhon takana, romukasan päällä, siskon vanhat sortsit jalassa, enkä
liikahtanut ennen kuin olin saanut selville, onko sirkusseurueessa
roistoja...
Tove Jansson: Vaarallinen Juhannus. Tove Janssonin viimeinen
Muumikirja. Lukioikäisenä kun haave kirjailijantyöstä alkoi itää
mielessä ja paperilla, löysin tämän kirjan. Olin lukenut jo
kymmenvuotiaana ensimmäisen kerran, mutta varsinainen kolahdus
tapahtui 17-vuotiaana. Kirjassa Muumipappa kirjoittaa näytelmää,
eihän sen pitäisi olla kovin paljon vaikeampaa kuin muistelmien(minun
kohdallani päiväkirjojen)kirjoittaminen, Kun tänä keväänä
kirjoitettiin Tiina Brännaren kanssa Marilyn -musikaalia Tampereen
Työväen Teatteriin, kaivoin Vaarallisen juhannuksen esiin. Muumipapan
näytelmän ensimmäisestä versiosta kukaan ei erityisemmin pidä, mutta
vain Muumimamma osaa muotoilla heidän tuntemuksensa" Kaikki pitävät
siitä, kunhan vain korjaat hiukan sisältöä ja kirjoitustyyliä" Niin
tuttua jokaiselle kirjoittavalle ihmiselle! Vaarallinen Juhannus on
kesäkirjojen aatelia: kun Muumitalo jää tulvassa veden alle, haetaan
aamupalakin sukeltamalla. Eikö sellainen ole oikeaa kesäelämää?
Talvikirjoja:
Göran Tunnström: Jouluoratorio. Luen aina ennen joulua ja kuuntelen
Bachia. Perhetarina, tarina kaipauksesta ja surusta ja oman paikan
etsimisestä tässä maailmassa.
Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu ja Taikatalvi. Kaikki näyttää niin
erilaiselta, kun on lunta...
Mark Helprin: Talvinen tarina. Tarina rakastavaisista, uneksijoista,
hulluista ja neroista. Kirja, joka saa nauramaan ääneen ja liikuttumaan
kyyneliin saakka.
William Shakespeare: Loppiasaatto. Kaksoset Viola ja Sebastian
pelastautuvat haaksirikosta Illyrian saaren rantaan. Kumpikin luulee
toisen kuolleen, kumpikin päättää lähteä tutustumaan Illyriaan. Ja mitä
he kohtaavaatkaan: rakkaudennälkäisiä ihmisiä: Kreivi Orsino rakastaa
kaunista ja surunmurtamaa Oliviaa, Olivia rakastuu Orsinon palvelijaksi
pestautuneeseen ja veljekseen tekeytyneeseen Violaan , Viola rakastaa
Orsinoa, Olivian palvelija Malvolio emäntäänsä ja niin edelleen.
Kuulostaako tutulta? Aivan lempisaippuasarjalta? Niin se vaan on, että
juonittelua, valepukuja ja rakkautta on ollut jo Shakespearen
aikaankin...
|
|
